Marraskuisia mietteitä
Onko tosiaan kulunut jo yli kuusi kuukautta siitä kun viime kevään
pitkän tutkimusprosessin päätteeksi kuulin sairastavani parantumatonta
levinnyttä syöpää? Selkärankani tilanne
tuli tietoisuuteeni ja arjen todellisuuteeni musertavana uutisena kesän 2013 kynnyksellä.
Jos elämä oli ennen sitä ollut epävarmaa ja pelottavaa, niin kuinka pelottava tuo uutinen olikaan?
Elämästä on tullut monimuotoista kamppailua fyysisten oireiden ja henkisen jaksamisen kanssa. Kun puhun kamppailusta
tulee mieleeni aina sana ”soturi”. Kuka oikeastaan on soturi? Kysyn tätä
uudestaan ja uudestaan. Ei sellaiseksi voi itseään nimetä. Kuitenkin koen
käyneeni läpi täysin selittämättömiä vaiheita, asioita joille ei ole olemassa
sanoja.
Kun hetkellisesti luovuttaa - saa arkiseksi
kumppanikseen aidon toivon.
Kun eksyy sakeaan mustaan - löytää sisäisen valon ohjaamaan itseään.
Kun päästää irti ja tekee vaikeita valintoja - kasvaa rohkeammaksi kuin itse tiesikään.
Saako näin itsestä sanoa? Minä sanon.
Koska sanoessani näin annan arvon kaikille myötämatkaajilleni. Vaikka syvin työ on tehtävä itse, ei sitä tarvitse eikä voi tehdä yksin.
Kun eksyy sakeaan mustaan - löytää sisäisen valon ohjaamaan itseään.
Kun päästää irti ja tekee vaikeita valintoja - kasvaa rohkeammaksi kuin itse tiesikään.
Saako näin itsestä sanoa? Minä sanon.
Koska sanoessani näin annan arvon kaikille myötämatkaajilleni. Vaikka syvin työ on tehtävä itse, ei sitä tarvitse eikä voi tehdä yksin.
Iso osa tätä matkaa oli Avec Tastula ohjelman kuvauksiin lähteminen
noin vuosi sitten. Marraskuuta sekin. Ja nyt ohjelma on valmis, julkinen, katsottavissa. Tässä se nyt on. Osa minun
ja lasteni elämää. Iso osa minua, meitä. Sinulle katsottavaksi. Rivien, kuvien välissä on kaikki se jolle sanoja ei ole.
Olen kiitollinen Maarit Tastulalle ja tuotantotiimille
kaikesta yhdessä jaetusta ja koetusta. Ei tämän kaltaisia ohjelmia synny ilman
näkijää, katsetta, yhteyttä. Prosessi oli minulle syvä ja vaikea mutta ennen
kaikkea eheyttävä, turvallinen, vapauttava.
On löydettävä rauha, otettava vastaan se mitä tuleman pitää.
Tiimalasia ei voi ikuisesti kääntää ympäri. Jos aika on hiekkaa, jokainen
hiekanjyvä ainutkertainen ja katoava, on sen arvosta pidettävä kiinni.
Ohjelmakuvaus:
"Saavatko pienten lasten äidit kuolla? Marjo-Riitalla on aggressiivinen rintasyöpä. Lopulta on tehtävä sovinto elämän ja läheisten kanssa. On kohdattava tuleva - oli se millainen tahansa - rauhallisin mielin ja rakastaen."
Tulee ulos TV:stä pe 12.12 klo 22. Nyt nähtävillä ennakkoon Yle Areenalla. Linkki: