Syöpä tarinoituu todeksi

Älä koskaan päästä hyvää lausetta katoamaan. Aamuyöstä minulla oli hyvä kaunis ajatus mielessäni. Jätin sen odottamaan heräämisen hetkeä. Nyt ovat kadonneet, sanat.

Pelkäämiseen ja pelon voittamiseen ne liittyivät. Pelon nurin kääntymiseen, kun ei enää pysty pelkäämään enempää ja pohjakosketuksen jälkeen ei ole muuta suuntaa kuin valo.  Näitä kuluneita ajatuksia jälleen, virttyneisyydessään tosia. Kun saavuttaa kivun ja ahdistuksen kanssa lakipisteensä niin tapahtuukin käänne. Koin kirjaimellisesti tämän kaltaisen hetken viime viikon aikana. Lisätutkimuksien tuoma stressi kävi hetkellisesti niin sietämättömäksi ettei ruumiini selvästikään pystynyt sitä enää käsittelemään. Se aivan kuin paloi minusta pois. Usvainen olotila väistyi yhtäkkiä ja tilalle tuli kirkkaus. Tältä se oikeasti tuntui, kirkastumiselta. Aivan kuin uudenlainen aurinko olisi syttynyt sisäiselle taivaalleni. Hetkellisesti.  Näissä oivalluksen hetkissä piilee syvä lahja. Jos on mahdollista saada tämänkaltaisesta tunteesta kiinni edes hetkeksi, on tämä mahdollisuus aina olemassa. On armollista tietää, että suurimmalla kivun hetkellä ihminen päästetään pahasta. Aina uudestaan. 

Minua on myös alkanut hävettämään.  Ainainen pelosta kirjoittamiseni.  Minulla on kaikki kuitenkin vielä hyvin. Niin kauan kuin elän pelkästään syövän leviämisen pelossa ei minulla ole mitään hätää. On täysin eri asia saada lopullinen tieto siitä ettei koskaan enää parane. Minulla ei ole mitään käsitystä siitä millainen on hetki kun saa kuulla ettei hoitojakaan enää ole. Että kaikki keinot on käytetty. Loppulaskenta on alkanut.

minulla ei ole käsitystä

minulla on kaikki hyvin

Niin kauan kun elää vain mahdollisten metastaasi epäilyjen kanssa on olemassa pelkästään kiitoksen aiheita. Minulla on vielä mahdollisuus kuulla huomenna lääkäriltä hyviä uutisia (huomenna on tosiaan onkologin aika viime viikolla tehdystä vatsan ultraäänitutkimuksesta sekä tämän päivän luuston gammakuvauksesta).  Minä saan elää ilman helvetin esikartanoilta tuntuvia sytostaattihoitoja. Minä saan vielä unelmoida täysin terveistä papereista.  

Minä saan tulevan päivän. Olkoonkin, että siitä menee suuri osa sairaalarutiineihin, mutta minun päiväni se kuitenkin on. Minulla on tämä aamuhetkeni. Saan sytyttää itselleni kynttilän. Viipyä runossa.

"Joku uneksi sydämensä hiljaisuudessa
pyhästä saaresta –
pienestä veneestä,
joka kuljettaa sielun
kohti kirkasta vuorta,
jolle on vaikea nousta,
mutta  jonka huipulla kaikki unet
sädehtien ja anteliaina, maan onneksi
käyvät toteen." 
- Anne Fried -

Minulla on kaikki mitä tarvitaan. Uneni voi vielä käydä toteen.