Syöpä tarinoituu todeksi

Tulihan se soitto Radiuksesta. 

Tässä kohtaa haluan hieman kyseenalaistaa teknologian ylivaltaa kaikissa hoitokontakteissa. Tarkoitan siis Radiukseenkin tullutta automaattista ilmoittautumista sekä automaattisia puhelinvastaajia kaikissa palveluissa. Soitin tänään ensimmäistä kertaa lääkehoidon numeroon, johon on siis oikeus soittaa silloin kun on sytostaattihoidot päällä. Tämän pitäisi olla varma tapa saada yhteys sairaalaan. Varmapa hyvinkin. 

Edellisellä kierroksella vuonna 2012 puhelimeen vastasi aina ihminen.
I H M I N E N. Nykyään vastaa automaatti: "Jos asiasi koskee ajanvarausta, valitse 1. Jos asiasi koskee vointia valitse 2".... Yes, ei tarvitse pidemmälle kuunnella. Valitsen numeron 2. Mekaaninen ääni kuitenkin jatkaa: "Ole hyvä ja näppäile puhelinnumerosi suuntanumero mukaan lukien, sen jälkeen paina ruutunäppäintä". No näppäillään näppäillään! 

Jään odottamaan. Valitsinkohan kuitenkaan oikeaa linjaa? Näppäilinkö puhelinnumeron ihan varmasti kunnolla? Entä jos avun tarpeessa oleva ihminen on niin huonossa kunnossa ettei ohjeiden kuuntelusta tule mitään? Kenet hän silloin saa kiinni? 

Toinen minua puistattava systeemi on Radiukseenkin tullut automaattinen ilmoittautuminen. Uusien asiakkaidenkin pitää osata, mahdollisesti syvässä kriisissä, ilmoittautua ensikäynnillään automaatilla. Minä sain vielä nauttia siitä palvelusta, että oli ihminen vastassa kun ensimmäisen kerran astuin Radiuksen kynnyksen yli. Muistan tämän hetken aina, ja muistan ihmisen ilmoittautumisessa. Muistan hänen kampauksensa ja äänensä. Katseensa. 

Ei jää ihminen mieleen enää, ei. Olisi todella kiinnostavaa tietää onko nämä nykyiset systeemit oikeasti jotenkin tehokkaita, tuottavatko ne tärkeimmän käyttäjän (=potilaan) kannalta parempia tuloksia? Helpottavatko sairaalan työntekijöiden työtä oleellisesti? Säästyykö rahaa ja mihin se säästynyt raha käytetään? 

Tiedättekö mitä? Minulla on selvästi hyvin hankala olo, koska minulla on näin kova puhumisen tarve. Ei minun tästä pitänyt lainkaan kirjoittaa. Jouduin sivuraiteille. Mitä olen nyt myös itseni kanssa. 

Elämäntuskaputkessa olen.

Niin tuli siis se soitto Radiuksesta. Hoitajan mukaan epirubisiinista ei pitäisi tulla vatsaoireita. Hän kuitenkin kirjasi oireeni ylös, koska tilanne täytyy tietenkin huomioida perjantaisen tiputus-hoitoni kannalta.

Voin siis olla suhteellisen luottavaisin mielin, minulla voi olla oikea tauti. Elämäntuskaputki puhuu myös sen puolesta. Reagoin aina hyvin voimakkaasti ja psyykkisesti kaikenlaiseen flunssaoireiluun. Ahdistun syvästi, kaikki tuntuu hyvin tuskaiselta mielessäni. Näen hirvittäviä painajaisia jos nukahdan hetkeksikään. Maailmani on musta mustempi. 

Olen levoton. Kuten nyt tätä kirjoittaessani. Ajatukseni poukkoilevat. Kaikki äänet sattuu. Minulla on kylmä kuuma kylmä. Ette tiedä miltä tuntuu kun on kylmä ja kuuma tismalleen samaan aikaan. Minulla on alati kylmä kuuma samassa hetkessä sekuntissa. 

Näinä hetkinä en jaksa katsoa tulevaan. Pystyn kuitenkin kurottautumaan kohti maailmaa koska pystyn kirjoittamaan. Juuri nyt. Sinulle. 

En jaksa katsoa tulevaa mutta iloitsen menneestä. Elämässä on ollut paljon hyvää lähiviikkoina. Yhtenä merkittävänä muistona haluan nyt tähänkin taltioida "Together We Are Stronger" tilaisuuden Yhdysvaltain suurlähetystössä päivämäärällä 23.1. Minulla oli kunnia saada osallistua tähän erityisen lämminhenkiseen tilaisuuteen, jonka luonteen kuvaa hyvin Terhokodin johtaja Juha Hänninen blogitekstissään: http://www.terho.fi/Blogi/86

Elämänvoimalliseksi muistoksi taltioitui myös muutama valokuva itsestäni uuden ilmeen kanssa.

Tämän naisen saan pian takaisin! Kaikista nujertavista voimista huolimatta. Ei mitään hätää, varsinkin kun olen saanut tutustua näihin totisiin naisiin. Syöpämuijat Rules! 

Näinä sakeina mustina hetkinä minun tulevaisuuteni siis kätkeytyy jo elettyihin hetkiin. Niiden kautta mieleeni piirtyy aavistus tulevaisuudenkin
mahdollisuuksista. Olen ollut tuo onnellinen hymyilevä nainen ihan hetki sitten. Ja tulen vielä olemaan.

Minulla on tehtävä. Elämäntuskaputkessakin.  

ps. Ihan alunperin minun piti tulla kirjoittamaan vain ainoastaan tämä: Havahduin vähän aikaa sitten siihen, että blogini kommentit eivät tule tänne suoraan vaan olen laittanut päälle asetuksen, että minun pitää ensin hyväksyä ne. Olen nyt tänään hyväksynyt kommentteja mutta en kaikkia. En laittanut tänne julkisesti viestejä, joiden ajattelin olevan kirjoittajan kannalta liian henkilökohtaisia ja tunnistettavia. Tämän tein ainoastaan kirjoittajan parasta ajatellen. Oli hieman vaikeakin tietää, että onko tekstit tarkoitettu julkisiksi vai eivät. Toivottavasti olet toiminut oikein kaikkia kohtaan. Tästä lähtien hyväksyn kommentteja, koska onhan myös kommenttien lukeminen osa blogia. Jos haluat kirjoittaa mutta et halua sitä julkaistavaksi, voit vaikka mainita tästä tekstissäsi.