Syöpä tarinoituu todeksi

No totta kai minä nostan shampoon ja hoitoaineen ammeen reunalle! En aina ole niin uppiniskainen ja typerä mitä toisinaan annan ymmärtää. Jääräpäinen saatan olla itselleni asettamissa tavoitteissa, haaveissa, mielikuvissa. Mutta osaan myös olla toimimatta itseäni vastaan. Kuten nyt, on mielekästä asettaa itselleen tavoite, kuten halu pystyä nousemaan ammeesta. Mutta ei sitä tarvitse tehdä hiustenpesun kustannuksella. Ja minulla on hiukset joita pestä. Tästä olen kiitollinen koska se ei ole itsestään selvää, ne olisivat voineet lähteäkin vaan eivät lähteneet tällä kierroksella. Nostin siis tänään pesuaineet kädenulottuville mutta en luovu mielikuvastani. Pyrin sitä kohti ja odotan jaksavampia päiviä.

Ja toiveikkuuteni on kasvanut viimeisten päivien aikana. Minulla oli viime viikolla tauko sytostaatti-tiputuksessa kiirastorstain takia ja olen heti paljon jaksavampi. Myös mielialani on hyvin erilainen. Normaali viikkorytmin mukaan olisin tälläkin hetkellä mananmailla. Mutta nyt olen jaksanut kuluneet päivät oikein mukavasti. Jos yhden viikon tauko vaikuttaa näin oleellisesti niin kuinka paljon vaikuttaakaan hoitojen kokonaan loppuminen? Minä uskon nyt vankasti, että kun sytostaatit ovat kesäkuussa ohi, niin ohi ovat myös koomat ja kauhut.

Jaoin viime viikolla facebookissa seuraavat sanat ja kuvan. En lähtenyt kirjoittamaan runoa, en tosiaankaan ole runoilija. Kirjoitin tekstin ihan vaan tilapäivitykseksi mutta innostuin koittamaan sitä vähän toisin aseteltuna. Kevät on aina ollut minulle vähän raskasta aikaa. En ole syysmasentuja vaan kevätmasentuja. Kuten moni ihminen on. Yhdistettynä sytostaattien aiheuttamaan kemialliseen masennukseen on kevään tulo tuntunut kohtuuttomalta. Nyt tiedän selviäväni siitä. Odotan tulevaa kesää kuin pieni tyttö. Ja tanssin pari askelta jo tänään!

"Minä ja kevään ylimenokausi. Joku itsessä nauttii valosta.
Silti likaiset ikkunat ja tahmaiset pielet.

Musta mustempi mieli kuristuu uuden kasvun vaatimukseen.

Mitä hyvää saati kaunista minusta tänä keväänä kuroutuu? Mitä?

Voisin valita ohimenokauden, tai alimeno. En valitse.

Tänäänkin heräsin henkiin. Vaikkakin pimeä peittonani.

Minä menen kesää kohden haurain varpain.
On uskottava kesän tulevan olevan kuuluvan minullekin.
Uskon vastakohta ei ole epäusko. Vaan hidas kuolema.

Minä tanssin tulevana kesänä. Hulmuavin hiuksin. Minä."