torstai 12. helmikuuta 2015

Seitsemäs hoitokerta takana. Seitsemän on jotenkin kaunis sana, ja se on aina ollut myös lempinumeroni. Onneksi olen tänääkin saanut kerätä hyviä muistoja menneisyyden vilja-aittaan. Niin, menneisyyttähän rakennetaan koko ajan.

Nyt ja nyt ja nyt.
Siksi on ratkaisevan tärkeää mitä me meille annetuilla hetkillämme teemme. 

Elämän kultahippuja oli tänään yhteinen lounas rakkaan ystävän kanssa. Ja se kun kanyyli saatiin lääkehoidossa asennettua ensimmäisellä yrittämällä. Viime viikolla neula saatiin suoneen vasta neljännellä pistämisellä. Korjaan, kyllähän se neula saatiin suoneen jokaisella yrittämällä, mutta vasta neljännellä kerralla saatiin osuma suoneen, joka suostui yhteistyöhön. Kolme ensimmäistä meni puhki ja tämähän tarkoittaa sitä, että silloin suoni myös aina arpeutuu.

Huonojen suonieni vuoksi tulen nyt saamaan laskimoportin. Ensi viikko menee vielä tiputushoidolla mutta sitä seuraavalla on portin asentaminen. Se tapahtuu kirurgisena toimenpiteenä leikkaussalissa. Ei nukutuksessa, mutta leikkaussalissa koska operaatio pitää tehdä steriileissä olosuhteissa.

Olen todella iloinen kun viikoittainen suonien metsästäminen jää kohdallani pois. Samalla olen sopivalla tavalla huolestunut laskimoportin laiton onnistumisesta ja sen toimivuudesta. Olen nimittäin kuullut huonoja kokemuksia porteista, ja tästä on hyvin avoimesti puhunut Radiuksen hoitajakin. Laskimoportti ei ole mikään oikotie onneen. Toimiessaan se on loistava apu mutta porttien mukanaan tuomat ongelmatkin voivat olla mittavia. Ja onhan vierasesine elimistössä aina vierasesine elimistössä. Tässä tapauksessa portti myös bakteereille.

En ole kuitenkaan liian huolissani. Huoli ei ole nyt oikea sana. Enkä kyllä tiedä mikä se oikea sana on.

Tänä kauniiden muistojen päivänä olen myös saanut kokea sitä toista puolta elämässä. Hyvin harvoin koen toisten ihmisten puheet raskaina. Mutta tänään laskeutui viiltävä raskaus sydämeeni ihmisten jonkinlaisen ”ajattelemattomuuden” takia (ehkä sille on joku muukin sana kuin ajattelemattomuus, mutta olkoon).

Aiheena on asioiden peruuntuminen elämässä. Sain tänään kokea hetken, jossa itse murehdin mahdollisen operaation aiheuttamia komplikaatioita (lue: pelkäsin ihan hetkellisesti oikeasti pahimmassa tapauksessa menehtyväni) ja samaan aikaan, samassa hetkessä oli toisella ihmisellä suurimpana huolen aiheena mahdollisten omien vapaa-ajan menojen peruuntuminen.  

Vaikka tämä hetki olikin itselle todellinen ”pajavasaralla päähän”  -kokemus, niin en omalla tavallani voi olla olematta kiitollinen tästäkin menneisyyteeni ikuisesti painuvasta tilanteesta. Joka päivä oppii suhteellisuudesta jotain. Eniten suhteettomuuksista.

Mitä ihmiset joutuvat peruuttamaan elämässään? Ja miksi?

Etelän matkoja? Leffailtoja? Netistä tilattuja heräteostoja? Lähes sovittuja autokauppoja? Jo maksettuja jumppatunteja? Ei vielä maksettuja jumppatunteja? Salaisia tapaamisia nettisuhteen kanssa? Kauan odotettua lempibändin keikkaa?

Miksi? Kun ei ole rahaa? Tai ei ole vapaata? Jos on rahaa ja vapaata, ei ole ihmistä tai on liikaa hoidettavia ihmisiä. 

Ihmiset joutuvat perumaan asioita joka päivä. Mutta onko se joutumista? Asioiden perumiseen liittyy yleensä  myös monimuotoisia ihmisten ja asioiden verkostoja. Eli niin kauan kun on jotain peruutettavaa, on myös elämää.

Niin kauan on elämää. 
Mutta.
Aivan liian monelta on peruttu enemmänkin kuin kaikki tulevan vuoden kisssanristiäiset. 

Ja minä antaisin mitä vaan saadakseni monta peruuntuneista menoista ja menetyistä arjen asioista koostuvaa päivää.  

mitä vaan mitä vaan
mitä vaan mitä vaan

ettei olisi koko koko loppuelämä peruttu. 

7 kommenttia:

  1. Voi, rakas, Marjo-Riitta, pistitpäs taas asiat kohdalleen.
    Tulevaisuuteen kiireessä oleville oppilaille muistutan, että olisi elettävä juuri tätä päivää, ettei se mene ohitse näkemättä, kuulematta, elämättä.
    Sinulle onnistunutta laskimoportin asennusta ja mahdottoman paljon pöpöttömiä päiviä!

    VastaaPoista
  2. Upea kirjoitus ja niin totta joka sana <3 olen yhden enkelisiskon isosisko ja tiedän riipaisevan läheltä mitä tarkoitat. Ja lukemattomia kertoja olen pohtinut olenko aikanaan itse ajattelemattomuuttani sanonut jotain "turhanpäiväistä" siskolleni.... mutta toivottavasti olen ainakin oppinut jatkossa miettimään ennenkuin sanon mitään. Elämä on arvokas lahja ja jokaisesta päivästä oppii jotain. Voimia sinulle!

    VastaaPoista
  3. Nuo "ajattelemattomuuden hetket" ovat kovin tuttuja meille kaikille siskoille. Osa ystävistä muuttui silloin kun olin rankimmassa hoitotilanteessa kovin etäisiksi, heistä ei kuulunut mitään. Yksi hyvä ystävä soitti joskus harvoin ja sanoi, että hän ei osaa sanoa mitään - kai se oli kuitenkin hyvästä sydämestä tullut yhteydenottoyritys. Koin myös noita hajoavia suonia, mutta kohdallani hoidot saatiin läpi, ja tällä hetkellä olen tietääkseni terve syövän suhteen, muita sairauksia kyllä riittää. Niin "inhimillistä" tämä elämä on, että nyt kun omat asiat ovat paremmin, huomaan taas kiukuttelevani ja murehtivani pikkuasioita. Häpeän.
    Kuitenkin joka päivä ajattelen että nyt on nyt ja olen siitä iloinen, huomisesta en tiedä.

    Osaat hienosti kiteyttää tilannettasi ja antaa ajatelemisen aihetta meille muille. Vaikka olet "tuntematon" sisko, olet rakas <3 Toivon sinulle paljon arkisia asioita ja myös juhlavampia hetkiä. Hyvää ystävänpäivää, onnistumista hoitoihin ja hyviä hetkiä <3

    VastaaPoista
  4. Todella koskettavasti ja viisaasti kirjoitat... Kiitos siitä. Luen tekstejäsi mieluusti - niin iloja kuin surujakin (ja molempiin ulottuvuuksiin osaan jollain tavoin samaistua Äitini sairauden kautta). Monet pohdinnat ovat kovin tuttuja. Toivon Sinulle kaikkea mahdollista hyvää ja kaunista (myös niitä pieniä peruuntumisia ja niiden ohelle ilahduttavia yllätyksiä) sekä runsaasti voimia... Hyvää Ystävänpäivää ja lämpimiä ajatuksia. <3 p.s. Äitini kokemukset laskimoportista ovat vahvasti myönteiset ja toivon samaa Sinulle!

    VastaaPoista
  5. Rukoilen puolestasi �� ihmeitä tapahtuu.

    VastaaPoista
  6. Olet loistava kirjoittaja. Kiitos blogistasi. Olen seurannut tätä jo melko kauan, säännöllisen epäsäännöllisesti, vaikka aihe ei sinänsä ole minulle ajankohtainen. Toivon Sinulle kaikkea hyvää elämässäsi, tiedän että kaikesta huolimatta osaat siitä nauttia ja olet oivaltanut juuri sen mikä on oikeasti tärkeää.

    Varmasti tilanteessasi moni kuulee ajattelemattomia kommentteja, mutta ajattelen asian niin, että ovat joko oikeasti täysin ajattelemattomia tai sitten työntäneet syöpä-asiat täydellisesti pois mielestään tapaamisten ajaksi, jotta sairastava ihminen ei koe olevansa "pelkkä syöpäpotilas", vaan keskustellaan kaikesta maan ja taivaan väliltä kuten keskusteltaisiin muutenkin. Mutta ymmärrän, kuinka tökeröltä kuulostaa ja miten laittaa ärsyttämään.

    Olet rohkea nainen ja ihailen Sinua. Mukavaa kevättä!

    Ystävällisin terveisin eräs lukijasi

    VastaaPoista
  7. Voi miten ihailen sinua, kun jaksat vielä kertoa mitä sinulle kuuluu, kaiken muun keskellä. Ehkä se on joku henkireikä jolla voit purkaa itseäsi. En voi kuin kunnnioitaa jaksamistasi.Myös minä rukoilen Sinun puolestasi Taivaan Isää. Ihmeitä tapahtuu! Omassa hyvinkin lähipiirissä on samanlaista sairautta poteva hyvin rakas ihminen, jolla monta hoitokertaa takana ja taas uutta lääkettä kokeillaan.Tiedän sen tunteen mitä voi kokea kun näkee että toinen kärsii ihan suunnattomasti eikä itse voi auttaa kuin arkisilla asioilla.Laita vaan sitä valmisruokaa jos et muuta jaksa tai pyydä opettajaa tulemaan ja laittamaan kun osaa niin hyviä neuvoja antaa. En voi muuta kuin hävetä tuollaisen ihmisen puolesta. Kaikkea hyvää Sinulle ja Perheellesi, kyllä te selviätte. Ystävällisin terveisin Hilkka Myllylä.


    VastaaPoista