Syöpä tarinoituu todeksi

Ihminen on erikoinen. Varsinkin suomalainen nainen on erikoisen kiltiksi kasvatettu. Minussa kiltissä tytössä heräsi aivan kummallinen ahdistus siitä kun viimeksi kirjoitin teille huonosta fyysisestä olostani. Voi kuinka olisi tehnyt mieli tulla poistamaan oksennukset sun muut ällöttävät ruumiillisuudet lauseistani! Mitä ihmettä minä sellaisia menin kirjoittamaan?

En kuitenkaan poista. Kun haluan jättää jäljen maailmaan -  on sen oltava ihmisen jälki.

Tämän kirjoitan auki myös sen takia kun haluan kertoa ettei kertominen ole minulle aina helppoa. Vaikka olen hyvin tietoisesti ollut esillä oman sairauteni kanssa, niin on se minulle toisinaan suuri voiman ponnistus. Sanojen synnyttäminen on usein vaikeaa hankalaa. En suhtaudu asioista kertomiseen vähääkään kepeästi. Silti haluan tehdä sen. 

No mutta. Kävin eilen lääkärissä ja sain tulevan hoitoaikatauluni. Jostain syystä elin ihan viimeiseen hetkeen siinä toivossa, että saisin vielä hyviä uutisia lääkäriltä. Näin ei kuitenkaan käynyt. On täysin ja sata prosenttisen varmaa, että syöpäni on levinnyt luuytimeen. Siellä se nyt jyllää ja tekee tepposiaan. Häiritsee verisolujen kehittymistä.

Tätä tilaa onkologi kuvasi jotenkin hyvin maalaisjärkisesti. Hänen sanojensa mukaan veriarvoistani näkee, että luuydin yrittää käydä kovaa kamppailua toimiakseen, mutta ei syövän takia nyt kykene siihen. Siksi tulevilla hoidoilla yritetään saada syöpäsolut  tainnoksiin jotta luuydin toimisi normaalisti. Minusta tämä oli jotenkin todella hyvä kuva tilanteesta. Joku paskiainen yrittää ottaa vallan elintärkeästä verisolujen tuotannosta. Ja sille on laitettava hanttiin.

Mitä se hanttiin laittaminen sitten on? Minulla alkaa tämän viikon perjantaina sytostaattihoito. Tulen saamaan epirubisiini-sytostaattia kerran viikossa tiputuksena. Hoito tulee tietenkin olemaan viikko kerrallaan eteenpäin menemistä koska joka viikko pitää kontrolloida veriarvot, joiden perusteella hoito annetaan, tai jätetään antamatta.

Kerran viikossa sytostaatti-tiputus näyttää tällä hetkellä minun mielessäni kauhuelokuvalta. Ehkä manaajalta tai jotain. 

Ja silti. Ei ole mitään muuta vaihtoehtoa kuin kestää. Women’s  gotta do what women’s gotta do. 

Minä tulen tekemään kaikkeni oman osuuteni kanssa. Mutta onneksi on olemassa suurempi voima tekemässä lopulliset päätökset. Ajatus siitä vapauttaa minun ihmisen kokoiset voimani ihmisen kokoiseen tehtävään. 

Olkooon voima kanssani. Ja onhan se.