torstai 18. joulukuuta 2014

Onko jouluaatto jo huomenna?

Jos seuraa ajan trendiä niin näin voisi kuvitella. Tuntuu olevan niin kovin valmiina jouluvalmistelut suurella osalla ihmisistä. Itse en ole vielä tehnyt yhtään mitään. Minun kalenterissani on aikaa vielä ensi keskiviikkoon saakka. Aikaa on. Jaksamisesta ei ole mitään käsitystä.

Olen paljon pohtinut joulun merkitystä. Ja tätä jo mainitsemaani uutta aaltoa, jonka mainingeissa aikataulut siirtyvät ja siirtyvät koko ajan varhaisemmaksi. Jos se tarkoittaa sitä, että jouluvalmistelut tehdään rakkauden ja rauhan hengessä koska halutaan ajatella koko perheen parasta. Halutaan pyhittää paljon aikaa levolle ja läsnäololle. Jos se tarkoittaa tätä, niin tämähän on vallan loistava uusi liike!  

Kuinka monelle ajoissa olemisen merkitys on tämä? Oikeasti?

En täysin kyseenalaista etteikö se voisi olla näin. Olen positiivisella tavalla utelias. Ja samaan aikaan myös vähän inhorealisti.  

Itse saavuin hetki sitten kotiin rakkaiden poikieni joulujuhlasta. Koska meillä on kahden kodin taktiikka, eivät rakkaani ole juuri nyt minun luonani. He eivät ole luonani, ja minulla alkaa huomenna sytostaattihoidot.

Tänä vuonna oli ensimmäinen kerta kun en itkenyt joulujuhlassa.  
Olenko katkera? Kylmettynyt?

En mitään näistä. En itkenyt koska suurimmat kyyneleet on jo vuodatettu. Ne ovat kristallihelminä taltioituneet sydämeeni. Kolme kaunista kristallia.  Nimeltään Iina, Nooa ja Onni.

En itkenyt koska nyt ei ole aika itkeä. 

Nyt on aika sinnitellä. 
Seisoa, tai istua, selkä suorassa.  

En itkenyt. Koska.

Eikä minulla ole valmista millään muotoa ei ole mitään tehtynä enkä tiedä tuleeko olemaankaan.

Minun jouluaattoni on vasta ensi keskiviikkona. Eikä minulla ole mitään käsitystä mikä tilanteeni silloin on. En tiedä pääsenkö lauantaina poikieni todistusten jakoon. En tiedä voinko huomisen jälkeen syödä mitään. Voinko nukkua? Nukunko liikaa? Makaanko vessan lattialla kivuissani? Kuljenko ahdistuneena pitkin nurkkia?

Pelkäänkö minuuteni hajoavan pikseleinä lattialle? Kuten pelkäsin edellisellä kerralla, sytostaattien vaikutuksen alaisena.

Seisoa, tai istua, selkä suorassa.  
Tämä on minun viikkokäskyni. Itselleni.
Jos en jaksa istua tai seistä. 
Niin sitten makaan. Selkä suorassa.

Minun jouluuni on vielä kuusi yötä. 
Ja minulle on tärkeintä saada olla elossa tuona päivänä. 


5 kommenttia:

  1. Paljon, paljon voimia Sinulle sytostaattihoitoihin.Nopeaa toipumista hoidoista. Joulu tulee jokatapauksessa, toivon,että se olisi teidän perheelle hyvä ja lämmin. Olen itse sairastanut kaksi rintasyöpää kaikkine hoitoineen.Jaksa ulkoilla, levätä ja syödä hyvin ja terveellisesti taukojen aikana. Olet monien ihmisten ajatuksissa. Olet rohkea ja hieno ihminen. Liisa

    VastaaPoista
  2. Voimahalit Unna!
    Jos yhtään lohduttaa, niin yhtä tyhjin mielin valmistelen joulua. Samankaltaisessa tilanteessa ollaan, minä vain vierelläkulkijana... Uuvuttaa, pelottaa...

    VastaaPoista
  3. Kyllä sinä olet elossa sinä päivänä, kun pitääkin.

    Minä sairastan toisenlaista syöpää, mutta vakavaa ja levinnyttä. Viimeisen 7 vuoden aikana minulle on kerrottu kolme kertaa, että sinulla on vuosi elinaikaa. Ja kappas, ehdin nähdä tänään sitten nuorimman lapsenikin ala-asteen viimeisen joulujuhlan.

    Lääkärini sanoin: Nykyään syöpä on yhä enemmän sellainen tauti, jonka kanssa vain eletään eikä sen tarvitse välttämättä juurikaan elinikää lyhentää. Vaistoan, että elämä virtaa sinussa vahvana. Tulemme lukemaan blogiasi vielä vuosien päästä. Jotenkin vain tunnen sen.

    VastaaPoista
  4. Katsoin Yle Areenalta sinusta kertovan koskettavan dokumentin. Olen 21-vuotias anoreksian läpikäynyt nuori nainen, ja etenkin sinun ja tyttäresi välinen keskustelu lopussa kosketti minua. Sanoistasi huomaa, miten paljon rakastat lapsiasi. Olet upea ja vahva ihminen, en voi kuin ihailla ja kunnioittaa sinua. Kaikkea hyvää ja rauhallista Joulua teidän perheelle ♥

    VastaaPoista
  5. Kovasti sinulle tsemppiä hoitoihin ja toivottavasti saat suht hyvin nauttia joulusta rakkaittesi kanssa.
    On niin vaikea sanoa mitään, kun se voi sinun korvissasi kuulostaa pelkältä kliseeltä. Toivon ja uskon kuitenkin. Pienin askelin.

    VastaaPoista