perjantai 28. marraskuuta 2014

Marraskuisia mietteitä

Onko tosiaan kulunut jo yli kuusi kuukautta siitä kun viime kevään pitkän tutkimusprosessin päätteeksi kuulin sairastavani parantumatonta levinnyttä syöpää?  Selkärankani tilanne tuli tietoisuuteeni ja arjen todellisuuteeni musertavana uutisena kesän 2013 kynnyksellä. Jos elämä oli ennen sitä ollut epävarmaa ja pelottavaa, niin kuinka pelottava tuo uutinen olikaan?

Elämästä on tullut monimuotoista kamppailua fyysisten oireiden ja henkisen jaksamisen kanssa. Kun puhun kamppailusta tulee mieleeni aina sana ”soturi”. Kuka oikeastaan on soturi? Kysyn tätä uudestaan ja uudestaan. Ei sellaiseksi voi itseään nimetä. Kuitenkin koen käyneeni läpi täysin selittämättömiä vaiheita, asioita joille ei ole olemassa sanoja.

Kun hetkellisesti luovuttaa - saa arkiseksi kumppanikseen aidon toivon.
Kun eksyy sakeaan mustaan -  löytää sisäisen valon ohjaamaan itseään.
Kun päästää irti ja tekee vaikeita valintoja - kasvaa rohkeammaksi kuin itse tiesikään. 


Saako näin itsestä sanoa? Minä sanon. 

Koska sanoessani näin annan arvon kaikille myötämatkaajilleni. Vaikka syvin työ on tehtävä itse, ei sitä tarvitse eikä voi tehdä yksin. 

Iso osa tätä matkaa oli Avec Tastula ohjelman kuvauksiin lähteminen noin vuosi sitten.  Marraskuuta sekin. Ja nyt ohjelma on valmis, julkinen, katsottavissa. Tässä se nyt on. Osa minun ja lasteni elämää.  Iso osa minua, meitä. Sinulle katsottavaksi. Rivien, kuvien välissä on kaikki se jolle sanoja ei ole. 

Olen kiitollinen Maarit Tastulalle ja tuotantotiimille kaikesta yhdessä jaetusta ja koetusta. Ei tämän kaltaisia ohjelmia synny ilman näkijää, katsetta, yhteyttä. Prosessi oli minulle syvä ja vaikea mutta ennen kaikkea eheyttävä, turvallinen, vapauttava.

On löydettävä rauha, otettava vastaan se mitä tuleman pitää. Tiimalasia ei voi ikuisesti kääntää ympäri. Jos aika on hiekkaa, jokainen hiekanjyvä ainutkertainen ja katoava, on sen arvosta pidettävä kiinni.

Meillä kaikilla on hiekanjyviä rajallinen määrä. Mitä sinä teet niillä juuri tänään? 



Ohjelmakuvaus: 
"Saavatko pienten lasten äidit kuolla? Marjo-Riitalla on aggressiivinen rintasyöpä. Lopulta on tehtävä sovinto elämän ja läheisten kanssa. On kohdattava tuleva - oli se millainen tahansa - rauhallisin mielin ja rakastaen." 

Tulee ulos TV:stä pe 12.12 klo 22. Nyt nähtävillä ennakkoon Yle Areenalla. Linkki: 




6 kommenttia:

  1. Koskettava dokumentti. Voimia siulle elämään! Kirjoittelehan blogia, kun jakselet:) Mielellään seuraan kuulumisiasi <3

    VastaaPoista
  2. Sinä upea ja rohkea nainen!
    Lämpöiset ajatukset luoksesi,
    Päivi

    VastaaPoista
  3. Vaikutat upealle ihmiselle, ja toivon sinulle suurta jakamista ja rohkeutta. Myös niinä hetkinä kun tuntuu ettei enää jaksa, ettei enää pysty. Sinun blogisi kauttasi olen oppinut arvostamaan ja ehkä myös elämään hetkessä. Jokaisesta sanasta toiselta, jokaisesta hetkestä - voimme oppia jotain- jos tahdomme. Kiitos ja rakkautta! Anu

    VastaaPoista
  4. Hieno kirjoitus!

    Monia näistä asioista olen ajatellut itsekin. Sitä, mitä rohkeus on. Ja sitä, miten paljon on sellaista, mille ei ole sanoja. Ja nuo lapset.

    Iloa Sinulle näihin joulukuisiin päiviin ja koko elämään!

    VastaaPoista
  5. Forever and forever <3 <3 <3
    -AH

    VastaaPoista
  6. Hei Marjo-Riitta! Kiitos upeasta dokumentista - upeasta nimenomaan sinun ansiostasi. Olen lähes sanaton, niin hieno oli mm. ohjelman lopussa keskustelusi tyttäresi kanssa. Ehkä kauneimmat ateeksipyynnöt äidin ja tyttären välillä jotka olen milloinkaan nähnyt. Siinä on mallia monelle, mm, itselleni. Vieläkin silmät kostuvat, kun sitä kohtaa muistelen. Itse sairastin munasarjasyövän 14 vuotta sitten ja leikkaus, kaikki raskaat hoidot ja tutkimukset ovat taas kirkkaasti mielessä. Eiväthän ne koskaan unohdukaan, ja jokaisesta päivästä voin olla kiitollinen, että saan elää. Minä olin onnekas, syöpäni ei ollut levinnyt. Se mikä päällimmäiseksi jäi dokumentista mieleeni, on se valtava rakkauden määrä, joka teillä on. Ja kävi sen syövän kanssa miten vaan, niin rakkaushan ei koskaan kuole. Lämpimin ajatuksin, voimaa ja valoa toivotellen Päivi.

    VastaaPoista