keskiviikko 25. helmikuuta 2015

Ihan vaan ajankohtaiset kuulumiset selkään liittyen. Selkärangassa ei ole mitään uutta ihmeellistä tekeillä. Voimakas ja terävä uusi kipu johtuu varmasti jo olemassa olevista metastaaseista. Niissähän on jo sinällään kyllin. Kipua. Yhdelle naiselle. Voin keskustella aiheesta huomenna Radiuksen osastolla. Menen osastolle koska minulle laitetaan huomenna laskimoportti, ja saan myös viikoittaisen syto-hoitoni samalla matkalla.

Ihmeesti helpottaa tieto ettei ole mitään murtumia tai luhistumia selkärangassa. En suinkaan suhtautunut tilanteeseen mitenkään paniikinomaisesti, mutta kyllä ajatus mahdollisesta murtumasta kuitenkin vaikutti arkeeni. Epävarmuus sai varomaan kaikkia mahdollisia ylimääräistä kipua aiheuttavia liikeratoja. Ja kuten meistä varmaan jokainen tietää, kun alkaa varomaan liikkeitään on kehossa koko ajan jännitystila. Mikä puolestaan aiheuttaa vaan lisää kipua. Kierre syntyy helposti.

Nyt voin taas ottaa rennommin kivun kanssa ja ”painaa taas menemään”. Tällä tarkoitan sitä, että en varo liikaa kipua vaan päinvastoin teen niitäkin liikkeitä, jotka myös sattuvat. Koska uskon myös kipupisteiden yli menemiseen, silloin kun se on turvallista. Ja nyt haluan taas ajatella sen olevan turvallista.

Tosin olen joutunut ottamaan koko alkuviikon levon kannalta koska olen jännittänyt mahdollisen flunssan puhkeamista. Oireina on nuha, kurkkukipu sekä lämmön sahaaminen 35,4 -  37,2 akselilla. Lämmön sahaaminen on minulla kyllä myös syövän oire. Tämä ikävä vaiva onkin hetken ollut poissa mutta on nyt palannut takaisin. Jos se juuri nyt on syövän oireilua.

En jaksa nyt kirjoittaa. Teen valmistelut huomista varten. 
Jännittää. Katsotaan huomenna miten ämmän käy. 

ps. kiitän nyt alustavasti, ja paremmalla jaksamisella tarkemmin, minua edellisen tekstin jälkeen auttaneita ihmisiä. KIITOS. Maailmassa vallitseviin hyviin voimiin voi aina luottaa. Me kaikki.  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti