lauantai 5. tammikuuta 2013

Nyt olen viettänyt elämäni ensimmäisen iltani TAYS Acutassa tämän syöpäläiseni takia. Olihan antoisaa ja ahdistavaa(kin) odotella siellä eilen, perjantai-iltana kello seitsemästä yhteen saakka yöllä. Antoisaa koska opin taas oireistani ja niiden laadusta todella paljon lisää. Ahdistavaa koska kuuden tunnin aikana ehtii pään läpi laukkaamaan melkoinen hirvilauma ajatuksia, tunteita, ajatuksia, tunteita.
Syy Acutassa käyntiini oli sytostaatti-hoidon aiheuttama ylimaallinen väsymys, joka vetää täysin vuoteen pohjalle nukkumaan. Minä vain nukun, nukun, nukun. Ja se on itselleni henkisesti kuluttavaa, uni ei tule enää hyvän palvelukseen, koska se ahdistaa minua liikaa. Mutta vaikka kuinka yrittäisin pinnistellä ja kaikin positiivisin voimavaroin saada itseni pysymään hereillä, epäonnistun tavoitteessani täysin. Väsymys on nyt minua vahvempi, joudun antamaan sille periksi. Oloni on lyijynraskas ja hereillä oleminen pahimmillaan sattuu ruumiillisesti.
Minulla on siis menossa toinen periodi yhdistelmälääkehoitoni. Sain tämän toisen jaksoni aloitusannoksen 20.12 Radiuksessa, jonka jälkeen söin Xelodaa kotosalla kaksi viikkoa. Väsymyksessä huolestuttavaa ja ahdistavaa on myös se, että vaikka minulla alkoi tämän viikon keskiviikkona tauko lääkehoidossa, ei väsymys silti hellittänyt pihtiotettaan. Päinvastoin, se vain syveni.
Pettymys. Minä en olekaan Soturi, en pysty taistelemaan ruumiistani ylivallan ottavaa uupumusta vastaan. Mutta mikä on Soturi? Onko Soturi ihminen, joka jaksaa ja kestää ihan mitä vaan? Vai onko Soturi lopultakin se, joka osaa antaa olotilalleen periksi ja kuuntelee sen viestiä? Vielä en tiedä. Sen tiedän, että haluan olla ihminen, joka kuuntelee Viestiä. Oli se sitten mitä tahansa.
Tästä ”mistä tahansa” palaan kirjoittamaan huomenna. Nyt täytyy ajatella. Ajatteleminen, ja sille rauhan antaminen on tärkeää.
Huomiseen =)

Ps. Olen ihan kunnossa ja kotosalla tällä hetkellä. Ei löytynyt eilisten tutkimuksien perusteella mitään uutta tai vakavaa. Väsymys on kuitenkin lääkäreidenkin mukaan oire, joka täytyy ottaa todella vakavasti. Ja sille on lupa.

1 kommentti: